Leveä merenselkä erottaa Haapasaaren rannikosta ja siihen välittömästi liittyvästä saaristo­alueesta. Etelässä aukeaa Suomenlahden ulappa, minkä keskellä kohoavat Suursaaren mah­tavat ääriviivat. Kalliorantojen edessä on joukko kansallispuistoon kuuluvia pikkusaaria ja luotoja. Muinaiset merenkulkijat antoivat paikalle vesien vaarallisuutta kuvaavan nimen »Perkelschaaren» Perkeleenkarit. Haapasaari muodosti vuoteen 1975 saakka Suomen pienimmän itsenäisen kunnan. Sen maapinta-ala oli vaivaiset 5 km2 ja ennen liittymistä Kotkaan asukkaita oli reilut sata. Asutusta oli vain pääsaarella. Varsinainen Haapasaari on noin kilometrin pituinen kaksiosainen saari, jonka puoliskot Kylänlahden pohjoispuolella kulkeva, vain 20 metriä leveä hiekka­kangas yhdistää toisiinsa. Täällä on kallioiden välisiin laaksoihin muodostunut hieman multaa. Kalastajakylä on rakentunut suojaisan luonnonsataman ympärille. Tiloja reunustavat kiviaidat. Saaren tunnusmerkki on vuonna 1862 rakennettu graniittinen luotsitorni eli puokki. Aiemmin saarelle houkuttelivat runsaat kala- ja hyljesaaliit, ja parhaimmillaan saarella on ollut vakituista väestöä 303 henkeä vuonna 1920. Nyt elämän talven hiljaisempinakin hetkinä takaavat merivartiostoja puolustusvoimien merivalvonta-asema. Kesällä Haapasaaren kansoittavat vakinaiset kesäasukkaat. Se on myös suosittu päivämatkailukohde, jonne pääsee kätevästi Kotkasta vuoromoottoreilla. Saaressa on kauppa ja Haapasaaren vanha koulu toimii kesäisin luontotupana.